Aikalomat Oy - ja nautit lomastasi

LOMALAUKAA, LAUKAA - MÖKKIELÄMÄÄ MAALAISMAISEMASSA

LomaLaukaa on lomakeskus Keski-Suomessa, Laukaan Äijälässä. Tämä kauniissa keskisuomalaisessa rantamaisemassa sijaitseva lomakeskus on vain pienen matkan päässä Jyväskylästä pohjoiseen.

Rantaa myötäilevä loma-asuntojen ketju Nurminen-järven rannalla tarjoaa lomalaiselle mökkimaisemaa parhaimmillaan; mukavan väljästi rakennettu, oma rannan suuntaan avautuva järvimaisema. Vain pieni pyrähdys, kastelet jalkasi, ja hieno hiekka soljuu varpaiden välistä. Lomakeskuksessa on valmiina 11 tasokasta huoneistoa (30 on vielä tulossa), ja kaikki vain kymmenisen metriä rantaviivasta.

Mökkilomaa ja harrastuksia
Ympärivuotiseen liikuntaan sopivia ulkoilureittejä on useita eri puolilla pitäjää. Laukaan kesään kuuluvat myös suositut tanssilavaillat ja kesäteatterit. Mm. lyömäsoitin- ja huuliharppufestivaalien konsertit ovat olleet musiikin ystävien suosiossa jo vuosia. Moottorikelkkailuun on hyvät läpi Keski-Suomen kulkevat reitit. Muita vauhdikkaita harrasteita lomallasi voivat olla esimerkiksi koskenlasku tai vaijeriliuku ja myös survival games, laser-strike, rallikyyditykset sekä off-road. Jokavuotinen, elokuuhun sijoittuva Neste Oil Ralli pöllyttää soraa Äijälän mutkaisilla teillä.

Lomailija voi täällä nauttia luonnosta omin päin, tai lähteä opastetuille retkille: vaeltaa, pyöräillä, veneillä tai mennä lintuja tarkkailemaan lintutorneille.

LomaLaukaan läheisyydessä on vapaa-aikakalastajien intohimojen kohteita: luonnon koskia. Laukaassa on kolme vapaana virtaavaa koskea. Pohjoisessa virtaa vuolas Kapeenkoski, Kuusaan kylää halkoo ryöppyävä Kuusaankoski ja Simunan kylässä pauhaa Simunakoski. Kapeenkoski on yksi suosituimmista koskikalastuskohteista Keski-Suomessa. Keskeisestä sijainnistaan huolimatta koskialue on säästynyt rauhallisena ja erämaisena. Kapeen koskikalastusalueen tavoitelluin saaliskala on järvitaimen. Alueen syvät ja pusikkoiset ranta-alueet tarjoavat hyvän suojan taimenille ja harjuksille. Kapeenkoskelle kannattaa varata normaalia järeämmät välineet alueen leveyden ja virran voimakkuuden vuoksi.

Kuusaankoski on harvoja lähes luonnontilaisena säilyneitä Keski-Suomen mahtikoskia. Koskea voi ihailla kahdelta maantiesillalta ja seurata laivojen sulutusta Kuusaan kanavassa. Koskeen on rakennettu lohipato, jota koetaan näytösluonteisesti kalastuskauden aikana. Kuusaankosken tärkein saaliskala on järvitaimen, jonka luontaista lisääntymistä on havaittu ilahduttavan paljon. Koskeen pääsee nousemaan kalaa aina Päijänteestä saakka, joten todellisten kehukalojen saaminen on mahdollista.

Keitele-Päijänne kanava valmistui 1993 yhdistämään Päijänteen Keiteleeseen. Kanavareitillä on viisi uudenaikaisin laittein varustettua kanavasulkua. Keiteleen kanava kulkee Laukaan läpi. Veneilijöitä palvelee kaunis ja hyvin varustettu vierasvenesatama, Sararanta.

Päiväristeily Keiteleelle on läpileikkaus Keski-Suomen kauniista maisemista, mistä ei raikkautta ja vehreyttä puutu - nauti lomapäivästä ja luonnon lumosta.

LomaLaukaan lähellä sijaitseva Peurunka on liikunta- ja hyvinvointipalveluja täynnä. Jos innostut, kokeile monia kiehtovia hoitoja, hemmottele itseäsi, olet sen lomallasi ansainnut. Toivotpa sitten hierontaa, turvehoitoja, vesihoitoja, erikoishoitoja kasvoille, jalkahoitoa tai vahvistavaa vartalohoitoa, nämä kaikki ovat ulottuvillasi.

Peurunkagolfin täysimittainen 18-reikäinen kenttä on luonnonkauniissa järvimaisemassa kahden järven välisellä kannaksella - haasteellinen ja hyvin hoidettu huippukenttä.
Lomalla kannattaa tutustua ympäristöön ja sen historiaan. Puustellin työkylä ja Kuusisaaressa sijaitseva Ruusulan marja- ja viinitila ovat mukavia lomapäivän vierailukohteita. Pieni kierros Peurungan Korsumuseossa kertoo, millaista elämä sota-ajan korsussa oli. Entisajan elämään (1900-luvun alku) voi tutustua museokylä Kalluntalossa. Rakennukset on sisutettu kuvaamaan laukaalaisen, vähävaraisen talonpoikaisperheen elämää. Pihapiirissä on useita aittoja: nukkuma-aitta, maitoaitta, vaateaitta ja vilja-aitta. Museokylässä viljamakasiinissa on perusnäyttely Laukaan historiaa esihistoriasta 1900-luvulle. Saraakallion kalliomaalaukset on Fennoskandian laajin maalaus, ensimmäiset noin 6 600 vuotta vanhoja. Oiva kohde vaikka melontaretkelle.
Hitonhauta, jääkautinen rotkokanjoni on näkemisen arvoinen. Huikeat ”kivikasat”, jyrkät kallion rinteet ja vuoren huipun mahtavat maisemat palkitsevat retkeilijän.

Männikkömetsät ja rantojen raidat, laaksojen liepeillä koivikkohaat, ah, polut korpia kiertävät, kaidat, kukkivat kummut ja mansikkamaat! Keitele vehmas ja Päijänne jylhä... Juuri tällaisena LomaLaukaan maisemat nähdään, mutta elämykset ja kokemukset tulevat vain lomaelämästä. Millaisen sinä haluat?

Viikko-osakkeemme paikkakunnalla:

Kiinteistö Oy Laukaan Pitkäniemi III

Huoneistot: 02  -  11 Huoneistojen koot: 50 m2 Tupakeittiö+mh+s 4:lle hengelle Vaihtopäivä: perjantai klo 16.00 Lemmikit sallittu huoneistossa 11
Tarkemmat tiedot

Kiinteistö Oy Laukaan Pitkäniemi III

65 m2 rivitalohuoneisto.   Vaihtopäivä: perjantai klo 16.00
Tarkemmat tiedot



Aikalomat Oy | Kalevankatu 3 B, 00100 Helsinki | puh. (09) 436 6050 | fax. (09) 4366 0570 | email. asiakaspalvelu@aikalomat.fi