Aikalomat Oy - ja nautit lomastasi

ESPOO, KORPILAMPI, SERENA

- vesipuisto, elämysalue aktiiviselle lomailijalle ympäri vuoden

Espoon Korpilammella sijaitseva Serena on täynnä elämää. Pohjoismaiden suurin vesipuisto saa lomailijasta vesipedon esiin, varsinkin perheen ikiliikkujille vesiliukumäet ovat kovassa kulutuksessa, eikä päivä tahdo riittää kaikkeen vesipeuhailuun. Villivirrassa on niin kosken kuohuja kuin suvantojakin, ja niitä mahtuu paljon 140 metriin. Black Hole -putkiliukuri vaatii jo hurjapäätä. Kallioon louhittu saunaluolasto on kuin purkautuva Vesuvius höyrysaunan ja löylysaunan kihisevien kiukaiden kuumuudessa. Lapsille on omat lotrauspaikkansa, jossa vesitaputukset ovat taatusti aplodeja vesileikkien ihanuudelle.

Kesällä vesi alkaa virrata auringon alla, ja ihanat ulkoalueet täyttyvät auringonpalvojista. Luontolomailijalla voi lähteä Serenasta vaikka Nuuksion kansallispuistoon retkeilemään tai vaeltamaan. Alueelta löytyvät leiri- ja nuotiopaikat, joissa matkaeväät maistuvat katsellessa ja kuunnellessa metsän hiljaisuutta.

Voit pistäytyä teattereissa, ostoksilla, museoissa tai näyttelyissä - pääkaupunkisedun keskukset ovat lähellä mutta silti kaukana. 

Kun kesä on mennyt, alkaa Serenassa valmistautuminen talveen. Hiihtokeskus Serena Ski houkuttelee pakkasten alkaessa rinteilleen laskettelijoita: 4 valaistua rinnettä ja 4 ankkurihissiä ovat laskettelijoiden valtakuntaa. 

Laskettelukauden loputtua rinteissä pääsee vauhdin hurmaan rinneautoiluradalla! Rata avataan lumien sulettua huhtikuun lopulla. Rinneauto on todellinen EKO-auto, koska se ei toimi moottorilla, vaan vauhti perustuu painovoimaan. Rinneautorata on käytössä vai ryhmille ja ennakkotilauksena, mutta toiminta sopii kaikille yli 12-vuotiaille, sukupuolesta riippumatta.

Unohtumattoman aktiiviloman kruunaa laadukas asuminen. Viikko-osakkeen omistajana voit käyttää Aikalomien lomaviikon vaihtopalvelua ja jospa tällä kertaa vietätkin lomaa lasten ehdoilla, ja lähdette Serenaan, taatusti saat pärskyvät aplodit vesipuistossa.

Hei, vesi herahti kielelle!

Viikko-osakkeemme paikkakunnalla:

Kiinteistö Oy Aurinkolampi 1 - 8

Asuntojen koot: 2mh+oh+k+s 54m2+parvi 6:lle hengelle Vaihtopäivä: perjantai klo 18.00
Tarkemmat tiedot

Kiinteistö Oy Aurinkolampi 1-8

Asuntojen koot: 1mh+oh+k+s 40m2+parvi 4:lle hengelle Vaihtopäivä: perjantai klo 18.00
Tarkemmat tiedot
Aikalomat Oy | Kalevankatu 3 B, 00100 Helsinki | puh. (09) 436 6050 | fax. (09) 4366 0570 | email. asiakaspalvelu@aikalomat.fi